Kuulumisia

Torstai 13.8.2009 klo 10:19 - Pirjo


Kovin on ollut hiljaista täällä blogissa koko kesän ajan, mutta älkää huoliko: hengissä ollaan! Ja tapahtunutkin on paljon, en ole vaan käynyt raportoimassa tänne.

Atte ja Lenni ovat viettäneet kesästä suuren osan mökillä ja juosseet sydämensä kyllyydestä mökkiä ympäri, niin että siellä on jo joistakin kohdista kaikki aluskasvillisuus hävinnyt! Tilalla vain mustalla mullalla olevat polut! Lenni on myöskin ihan oikeasti uinut ja kerran yritti myöskin hukuttaa minut, jolla ei tuo uimataito niin kovin hääppöinen ole. Tapani mukaan menin uimaan saunasta käsin ja uin kuten tavallisestikin rannan suuntaisesti. Lenni aikansa seuraili rannalta ja sitten lähti tuiman näköisenä uimaan suoraan kohti ja alkoi työntää minua vauhdilla rannasta pois päin. Lennin mielestä se oli varmasti vain hauskaa leikkiä, mutta minulle iski jo paniikki, kun ketään ei ollut kuulomatkan päässä. Onneksi sain Lennin uskomaan, että tämä ei ole kivaa, ja palaamaan takaisin rantaan. En ole tiennyt, että koira osaa uida niin kovaa kuin Lenni! Attehan ei ui, vaan vain kahlailee rantavedessä.

Kerrankin meillä oli Timon kanssa yhtäaikaa lomaa kesällä, ja se meni mökillä pieniä korjaushommia tehden. Tehtiin mm. uudet portaat mökille.

Lennin kanssa on sitten junnuluokan näyttelyt käyty ja nyt kasvatellaan uutta turkkia. Viimeisin näyttely oli Mäntyharjulla 8.8, ja siellä Lennin tulos oli JUN EH2. Tällä viikolla olen harjaillut Lennistä pois irtokarvaa HIRMUISET määrät; ennen viimeistä näyttelyä en edes uskaltanut pestä koiraa kokonaan, vaan vain kauluksen, mahan aluksen ja tassut, kun alusvilla oli jo irti. Nyt meillä on sitten tosi hoikka poika :)

Ja viimeisenä suuri uutinen: me muutamme! Olemme vuodesta 2002 asuneet rivitalokaksiossa, ja jo useamman vuoden ajan katselleet sillä silmällä asuntoilmoituksia... Paljon on vuosien mittaan käyty taloja katsomassa, mutta nyt vasta sattui se oikea kohdalle. Talo sijaitseen noin 3 kilometriä Ruokolahden keskustasta (=Rasilasta) Kärinkijoen rannalla 3000 neliön vehreällä puutarhatontilla. Talo on melkein yhtä vanha kuin minäkin, rakennettu vuonna 1973. Siinä on kaksi kerrosta, mutta kaikki asuintilat ovat yhdessä tasossa. Alakerrassa on pannuhuone, kellari ja hulppeasti "harrastustilaa". Katsotaan sitten, mitä aletaan harrastaa! Isännällä tuntuu olevan suunnitelmissa talveksi pieniä rakennushommia, kuten laiturin tekoa mökille...

Kävimme katsomassa tätä taloa ensimmäisen kerran jo maaliskuussa, kun oli lunta maassa, mutta silloin pidimme hintaa liian korkeana. Muuten talo oli meille positiivinen yllätys, sillä läksimme katsomaan sitä vähän sillä mielellä, että "käydään nyt katsomassa, mutta ei se meidän talomme ole". Taisi olla kesä-heinäkuun vaihde, kun mentiin toiseen esittelyyn ja sen jälkeen sovittiin vielä kolmas yksityinen esittely, jonne pyydettiin mukaan alan ammattilainen arvioimaan taloa. Ja kun talo havaittiin hyväksi, niin ei kun tarjousta tekemään! Paljon puhuttu taantuma oli meidän puolellamme tällä kertaa.

Muuttamaan pääsemme syyskuun puolessa välissä. Olemme keskenämme naureskelleet, että mahtaa se olla hienoa, kun muutetaan vähän isompaan omakotitaloon vähine tavaroinemme - siellähän tulee olemaan autiota kuin aavikolla! Lennihän avusti meitä muutossa jo etukäteen tuhoamalla kaikki kolme sohvaamme, joten meillä ei ole nyt sohvia muuttokuormassa. Vietiin ne kolme raatoa kaatopaikalle loman aikana. Ja uusia ei periaatteessa hankita ennen kuin sinne uuteen paikkaan. Mitä noita turhia rahtailemaan paikasta toiseen!

Kuvia talosta ja pihasta lupaan laittaa tänne blogiin heti kun päästään muuttamaan! Odotamme innolla tätä projektia! Työtä se tietää vuosiksi eteen päin, mutta toivottavasti se on sen arvoista!

 

Avainsanat: Yleinen


Kommentit

13.8.2009 22:24  Anna ja Mio

Oi kun ihania uutisia sieltä! Onnittelut uuden kodin löytymisestä! Mökkiremonteista kuulinkin kun oltiin Mion kanssa "äiti"-poika lomalla Mummolassa :) Tupaantulijaisia jäämme odottelemaan ;)


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: