Tammikuu 2010 (1 kpl)
Syyskuu 2009 (1 kpl)
Elokuu 2009 (1 kpl)
Heinäkuu 2009 (2 kpl)
Kesäkuu 2009 (8 kpl)
Toukokuu 2009 (7 kpl)
Huhtikuu 2009 (11 kpl)
Maaliskuu 2009 (9 kpl)
SkottiviskiäMaanantai 13.7.2009 klo 17:18 - Pirjo Tämmöinen löytyi Rasilan jätepisteestä tänä aamuna, kun vietiin tavaraa lasinkeräykseen!
Aika hieno! Satuttiinpa oikeaan aikaan roskikselle! |
|
1 kommentti . Avainsanat: Yleinen |
NäyttelyhulluuttaMaanantai 6.7.2009 klo 20:21 - Pirjo Huh huijaa! Kävinpä taas eilen Lennin kanssa näyttelymatkalla Hyvinkäällä. Kaveria en kyytiin saanut, niin että ajelin sitten ihan yksin yhteensä yli 520 kilometriä! Menomatka meni hyvin; ei nukuttanut yhtään, vaikka lähdettiinkin kotoa jo puoli viiden jälkeen aamulla. Poistulomatka olikin sitten PAHA! Alan ilmeisesti olla jo vanha ja väsynyt... oli ihan pakko hengissä pysyäkseen pysähtyä välillä NUKKUMAAN! Jossakin matkan puolivälin jälkeen tuli kerta kaikkiaan sellainen väsymyskohtaus, että olisin takuuvarmasti ilman unia nukahtanut rattiin kohtalokkain seurauksin. Ja liikenteessä oli aika paljon muitakin, niin että siinä rytäkässä olisi voinut mennä muitakin kuin vain minä ja Lenni! Ajoin auton P-paikalle, laitoin istuimen selkänojan niin taakse kuin sain menemään ja nukuin ehkä 1/2 tuntia - tunnin, en katsonut kellosta aikaa. Sen jälkeen olikin ihan virkeä olo. Enää en taida lähteä noin pitkille matkoille yksin ajelemaan. Näyttelyssä oli mukavaa ja otin sen samalla vähän sellaisena opintomatkana. Lennin esiintymisen jälkeen katselin tarkasti myös muita collieita ja bongailin kiinnostavia koiria. Ja kävihän kehässä myös Lennin siskot Lilja ja Misty. Lilja pärjäsikin tosi hienosti sijoittuen PN-kehässä kakkoseksi ja sai vara-SERTin! Hienoa! Misty oli hauskassa kesämekossa (=ilman karvaa!) ja sai EH:n. Mukavaa oli huomata, miten Mistykin tunnisti kasvattaja-Annen vielä. Hirmuinen vinkuminen alkoi kuulua. Lennin luokassa oli 7 urosta ja Lenni oli hienosti kakkonen. Ei siis turha reissu ollenkaan! |
|
Ei kommentteja. Avainsanat: Lennin näyttelyt |