Veljestapaaminen

Tiistai 30.6.2009 klo 23:59 - Pirjo

Eipä arvannut Lenni vielä tänä aamuna, että päivä tulisi päättymään varsin riemukkaissa merkeissä mökillä Cerin, Leevin ja Stitchin seurassa. Illaksi oli nimittäin sovittu Imatralla ja Ruokolahdella asuvien pentueveljesten tapaaminen meidän mökkirantaan. Ja kivaa oli! Vauhtia oli ihan kiitettävästi ja vähän piti välillä purukalustoakin esitellä...

Seuraavassa kuvasatoa illasta. Olkaatten hyvät!

 

Kesäkuvia

Keskiviikko 24.6.2009 klo 11:45 - Pirjo

Pitkästä aikaa otin eilen koirista kuvia. Laatu ei (taaskaan) päätä huimaa, mutta menköön!

Lenni tarkkana

Niin iso poika, ettei korvat kuvaan mahdu =)

Leikitäänkö?

Menen piiloon...

Vesipeto

Isoveli valvoo, vaikka sitten itikka otsassa

Rantavahti

Tassuvaiva

Keskiviikko 17.6.2009 klo 21:03 - Pirjo

Viime viikonloppuna olin koirien kanssa mökillä lauantaista sunnuntaihin. Ai että Atella ja Lennillä oli hauskaa! Välillä juoksivat tuhatta ja sataa mökin ympäri ja sitten rantaan vettä juomaan. Lennillähän on näköaisti erittäin vajavainen, mutta kumma kyllä mökillä ainakaan se ei tunnu vaivaavan laisinkaan. Vaikka mökkitontilla on puita paljonkin, niin hyvin se osaa niitä väistellä kovassakin menossa.

Maanantaiaamuna olikin sitten ankea paluu arkeen. Heti aamulenkille lähtiessä näin, että Atte ontuu toista etujalkaansa. Tehtiin yhdessä vain ihan lyhyt lenkki, kun Aten käveleminen näytti niin vaikealta. Mitään kummallista en jalassa nähnyt siinä aamukiireessä. Illalla käveleminen oli vieläkin surkeampaa ja ajattelin jo, että saan kantaa Attea loppumatkan. Tutkin tassua tarkemmin ja huomasin anturassa kaksi viiltohaavaa. Olisiko sattunut mökillä johonkin siellä heinikossa ja varvikossa juostessa? Eilen soitin eläinlääkärille ja sain kotihoito-ohjeet ja kipulääkettä, kun ei Päivillä ollut aikaa katsoa Aten jalkaa. Oli puhe, että saattaa hyvinkin parantua Betadine-hauteella, ja jos ei parane, niin vien torstaina iltapäivällä näytille. Tänään jalka on ollutkin jo parempi ja tehtiin jo pidempi lenkkikin. Ihme aine tuo Betadine! Tietysti myös kipulääke (Norocarp) osaltaan auttaa. Jospa se siitä!

Lennikin oli ihmeen vaisu, kun Atte oli kipeä. Muutama lenkki tehtiin Lennin kanssa ihan kahdestaan, ja kylläpä tuntui oudolta kävellä vain yhden koiran kanssa! Ihan selkeästi jotain puuttui...

Äkkilähtö!

Torstai 11.6.2009 klo 22:07 - Pirjo

Nyt on sitten yksi hyvä jälkimetsä pois pelistä.

Ajelin töiden jälkeen koirien kanssa noin 10 kilometrin päähän mökkitien varteen viime kerralla katsomaani hyvään jälkimaastoon. Auto tien varteen parkkiin, ruokarasiat kainaloon, merkkausnauhat kaulan ympärille kieputettuna mars metsään! Ihana pehmeä sammal voisipa melkein sanoa ikivanhan kuusikon juurella oikein kutsui piilottamaan rasioita... Piilotin ensimmäisen rasian lähes kokonaan sammaleen alle ja laitoin päälle hajustetun kepin. Jatkoin jälkeä suoraan rasialta eteenpäin ja olin juuri tekemässä kulmaa huolella tallaten, kun ehkä kymmenen metrin päässä teeri tai joku muu iso lintu nosti mekkalan ja syöksyi kohti. Kylläpä sai tämä tyttö jalat alleen!!!! Ai että säikähdin! Olin varma, että se ryökäle tulee ja repii minulta silmät päästä, sen verran vihaisen näköinen se oli. Ei se onneksi kuitenkaan käsiksi käynyt, mutta aika lähellä kävi ajamassa pois reviiriltään. Sen verran keräsin rohkeutta, että sen rasian, jonka olin ehtinyt jo piilottaa maastoon, kävin hakemassa pois - hädissäni en vaan meinannut löytää. Ei minusta jälkikoiraksi olisi!

Ei siis auttanut muu kuin etsiä uusi paikka. Lähellä on montakin hyvää paikkaa, niin että eipä hätää. Aten jäljellä oli kolme rasiaa ja yksi suora kulma. Kaksi ensimmäistä rasiaa peitin melkein kokonaan sammalilla ja viimeisen laitoin kokonaan sammaleen alle piiloon. Kaikkien rasioiden päälle lisäksi hajustetut kepit. En taaskaan tuonut Attea suoraan jäljen päähän vaan toin sen muutaman metrin päähän jäljen sivuun ja laitoin etsimään jälkeä. Ei taaskaan mitään ongelmaa löytää jälkeä ja lähteä oikeaan suuntaan! Kaksi ensimmäistä rasiaa ilmaisi hyvin ja varmasti, viimeisen lähelle pysähtyi mutta jäi siihen pyörimään eikä osannut oikein tehdä mitään. Selvästi tajusi, että tähän se jälki päättyy, mutta jäi sitten vaan ihmettelemään. Jonkun aikaa odottelin, mutta sitten nostin vähän sammalta ja näytin ruokarasiaa, niin johan meni maahan. Kepit taitaa olla vähän liian vaikeita vielä...

Tein lyhyen jäljen myös Lennille ja senkin metsään. Lennikin on nyt sitten siirtynyt ulkoruokintaan, niin että meillä taitaa olla kohta kaksi ruokakuppia tyhjänpanttina! Meillä syödäänkin vaan Keiju- ja pakasterasioista! Olen jättänyt Lenniltä aamuruuan pois ja annan ruuan vain illalla - hyvin tuo on näyttänyt jaksavan. Jo tieltä Lenni lähti seuraamaan jälkeä ja annoinkin sen mennä ihan vapaasti. Sieltähän ne ruuat löytyi helposti ja vaikka olen Lenniä vähän sellaisena blondina pitänytkin, niin nyt se osaa jo mennä rasioilla maahankin - tosin pienen miettimisen jälkeen. Eilen kun harjoiteltiin esineilmaisua kotipihalla, niin meni todella nopeasti maahan! En ollut uskoa silmiäni. Sen todella nyt huomaa, miten tuollainen aivotyöskentely väsyttää koiraa. Nytkin Lenni makaa lattialla reporankana ja kävin jo äsken katsomassa, onko sillä varmasti kaikki hyvin.

Jana ja kulmia

Tiistai 9.6.2009 klo 21:08 - Pirjo

Kahdet omat jälkiharjoitukset on takana edellisen yhteisharjoituksen jälkeen.

Sunnuntaina mökille mennessä tein noin 150 metriä (olen kyllä tosi huono arvioimaan matkoja luonnossa; pitäisi alkaa laskea askeleita) pitkän jäljen Atelle vanhaan kuusikkoon, jossa oli jo helppo kävellä ja pohja oli suurimmaksi osaksi pehmeää sammalta ja osittain myös lyhyttä heinää.  Tein jäljen aluksi mökkitien suuntaisesti noin kymmenen metrin päähän tiestä, sitten tein kulman kohtisuoraan tiestä pois päin ja loppujälki kaarsi sopivasti luontoa mukaillen takaisin mökkitielle. Jäljen vanhetessa tein Lennille lyhyen makkarajäljen metsikköön ja kun Lennin jäljiltä maastoon jäi nakkeja, niin keräsin ne pois ja Timo teki vielä toisen jäljen. Hyvin Lenni meni jäljellä, mutta noita nakkeja kyllä jää... Vauhtia siis riittää, tosin toisella jäljellä oli minusta rauhallisempi.

Aten jälki vanheni ehkä 25-30 minuuttia ja vein sen jäljelle tieltä "vinosittain" jäljen suuntaisesti. Hyvin löysi jäljen, mutta kulman kyllä oikaisi, tosin otti sitten vähän matkaa takaisin ja tarkisti. Rasiat löytyi ilman ongelmia ja maahanmenot rasioilla on uskomattoman varmat! Meitä suorastaan nauratti (Timo kulki meidän takana ja seurasi Aten työtä) Aten sähäkkyys! Nälkä on hyvä opettaja!

Tänään tiistaina kävin taas tekemässä jäljen metsään. Saman mökkitien varrelta etsin taas vanhan kuusimetsän, jonka aluskasvillisuus oli sammalta ja matalia heinäkasveja. Metsässä oli varmaan vuosikymmeniä vanhat metsäkoneen ajourat, joita hyväksikäyttäen oli helppo tehdä jälki ja sille kulmia yhteensä kolme. Rasioita oli neljä ja kaikkien päälle laitoin nyt hajustetut (puoli tuntia minulla takin sisällä ja käsissä olleet) kepit. Samaan tyyliin oli tarkoitus tulla jäljelle kuin viimeksikin, mutta kun laitoin Aten jäljelle, niin se kyllä meni sille ihan kohtisuoraan ja lähti vielä oikeaan suuntaankin epäröimättä. Vauhtia oli minun mielestäni taas liikaa ja yritin jarrutella. Luulin muistavani jäljen paikan tarkasti ja siksi annoin koiran mennä kuitenkin hyvää vauhtia ja useamman metrin edellä, kun olin sitä mieltä, että menee jäljen päällä. Mutta metrin-puolitoista se kuitenkin meni sivussa, niin että ensimmäinen kulma ei mennyt taaskaan tarkasti! Atte palasi kyllä sitten tarkastamaan sen kulman, kun olin laittanut kulmaan ja sen jälkeisille muutamalle askeleelle nakinpaloja. Kaikki rasiat yritin laittaa vähän vaikeampiin paikkoihin kuin ennen; jonkun mättään tai kannon taakse tai heinikon keskelle osittain piiloon. Rasiat löytyivät taaskin todella helpon näköisesti ja ilmaisu oli varmaa edelleen. Siitä en ole varma, noteerasiko Atte niitä rasioitten päälle laitettuja keppejä... Parilla viimeisellä rasialla otin kepin rasian päältä käteeni ja näytin Atelle "kato mikä löyty - KEPPI!" Hyvä, hieno poika! Tekisi mieli kokeilla ihan pelkällä kepillä niin että palkka tulee sitten minulta...

Voi että kun olisi aikaa enemmän käytettävissä, niin olisi kiva tehdä enemmänkin jälkiä ja opettaa nuo kepit kunnolla. Jäljet pitäisi minun varmaan merkitä vielä, kun en näköjään kuitenkaan muista niin hyvin kuin luulen! Sinne jäi niin hyviä jälkipaikkoja monta... Jospa loppuviikosta vielä jaksaisi työpäivän jälkeen käydä tekemässä jotain.

Lennikin sai ruuan metsästä, kun tein sille ruudun metsään. Sen kummempaa jälkeä en nyt lähtenyt tekemään ja varmasti on hyväkin, että rauhoittuu siihen ruutuun etsimään nappuloita. Jää turha kiire pois.

LENNI 1V.!!!!

Perjantai 5.6.2009 klo 18:03 - Pirjo

Äkkiä tuo aika menee... Lenni "tö sohvantuunaaja" täyttää tänään 1 vuoden! Iso mies jo ja älykin taitaa vähitellen alkaa hiipiä päähän ;) Synttärilahjaksi kävin ostamassa säkillisen ruokaa (ja otin hyllystä PENTUruokaa; onneksi tuttu myyjä huomasi ja ihmetteli ääneen) ja kaksi uutta lelua. Aamulla lupailin Lennille possunkorvaa illaksi, mutta tietysti unohdin. En kyllä jaksa enää lähteä kauppaan, niin että tuon sitten vaikka huomenna. Onneksi Lenni ei taida vielä ymmärtää ihmiskielen sanaa "possunkorva", joten eipä tuo ymmärrä sitä kaivata. Atte sen sijaan nostaa heti päätä, kun sanoo tuon maagisen sanan.

Kylläpä säikähdin toden teolla eilisiltana, kun Atte alkoi ontua toista takajalkaansa. Huomasin sen, kun Atte tuli keittiöön juomaan vettä, ja piti toista takajalkaa ilmassa. Sitten kun lähti kävelemään, niin ei astunut jalalla kunnolla. Tutkin jalkaa ja tunnustelin jokapuolelta, enkä löytänyt siitä mitään. Ei myöskään aristanut mitään kohtaa. Olisiko eilinen kylmä ja märkä keli jälkipellolla voinut olla syynä? Kävely oli muutenkin jotenkin jäykän oloista, vähän kuin olisi lonkka ollut kipeä. Tänä aamuna oli kuitenkin taas ihan kunnossa, samoin nytkin. Seurataan tilannetta...

Tosiharrastaja!

Torstai 4.6.2009 klo 21:15 - Pirjo

Tänään on satanut koko päivän ja satoi vielä illallakin, kun piti lähteä jälkipellolle. Ajattelin kyllä lähtiessäni, että niinköhän kukaan muu on niin hullu, että tällaisella kelillä viitsii pellolla rämpiä, mutta päätin kuitenkin olla vaikka sitten se ainoa innokas harrastaja. Olinkin melkein ainoa - minun lisäkseni sinne tuli vain yksi + kouluttaja-Mari. Kun menin kokoontumispaikalle, niin Mari sanoi, että tänään punnitaan sitten se, ketkä ovat tosiharrastajia. Hmmm.... olen siis TOSIHARRASTAJA!!!

Tein Atelle yhden noin 200 metriä pitkän suoran jäljen pellolle ja pudotin jäljelle neljä ruokarasiaa, niin kuin viimeksi oli Jaanan kanssa puhetta. Jaana itse otti loman alettua äkkilähdön etelän lämpöön, ja koulutusvuorossa oli siis "apuope" Mari. Mari ei ole nähnyt muistaakseni kertaakaan Attea jäljestämässä, ja niin hän itsekin muisteli. Olipas aikalailla mukavaa kuultavaa kommentit Aten työskentelystä! Ei kuulemma ole koskaan nähnyt vielä noin hyvin jäljestävää collieta (en tosin tiedä kuinka monta collieta yleensäkään on nähnyt). Ilmiselvä jälkikoira, joka tasan tarkkaan tietää, mitä on tultu tekemään. Turhaa enää pelloilla nyhjäät, metsään siitä, hus! Siihen tyyliin tuli kommentit! Hyvä jälkityöskentely ja maahanmeno rasioilla, nyt tekemään kaarroksia ja kulmia ja kepit mukaan jäljelle. Vähän niin kuin olin itsekin ajatellut, niin ei kannata jäädä liikaa junnaamaan paikalleen, koska silloin koira turhautuu, kun ajattelee, että "ai jaa taas tätä samaa; pitääkö se minua ihan tyhmänä, osaan jo". Tämänpäiväinen jälkikin oli ilmeisesti Atelle aivan liian helppo.

Viime harjoituksesta olin sitä mieltä, että se meni aivan poskelleen, kun Atte ei malttanut pitää nenää maassa, vaan otti hajun ilmasta korkeassa heinikossa. Sekin oli Marin mukaan ihan turha pelko, että tuo tarkoittaisi koiran olevan huono jäljestäjä. Jos on pitkä heinikko, jälki jää niihin korkeisiin heiniin ja koira ottaa hajun sieltä. Ilmasta haistelu on enemmän ongelma ohjaajalle kuin itse jäljestämiselle, oli Marin mielipide. Aina sitä oppii...

Jatkossa harjoitukset siirtyvät metsään! Kuulemisiin!

Eipä kehumista

Maanantai 1.6.2009 klo 21:46 - Pirjo

Tänään kävin tekemässä Atelle jäljen pellolle, jolla näin jälkikäteen ajatellen oli jo vähän liian pitkäksi kasvanut heinä. Silloin kun tein jälkeä, tuuli vain hyvin vähän ja olin tekevinäni jäljen niin, että tuulisi takaa päin. Mutta kas kummaa, kun 20 minuuttia myöhemmin menin Aten kanssa jäljelle, tuuli sivusta ja vielä aika kovaa.

No seli seli! Meni kyllä ihan "vituralleen" koko harjoitus! Atte lähti ihan hyvin jäljelle, mutta sitten nosti kuonon maasta ja ilmavainulla halusi porhaltaa eteenpäin niin että sain tosissaan pidellä, että sain vauhdin pysähtymään. Käsky takaisin jäljelle ja sama taas. Kun pysähdyin ja odotin, että laittaisi nenän maahan, niin jäi vaan katsomaan minua. Kyllä se kuitenkin käskystä taas jatkoi ja rasioilla, joita laitoin jäljelle neljä, meni heti maahan ja jäi hienosti odottamaan minua. Jälki oli ehkä reilun 100 metriä pitkä ja loppuosassa oli huomattavasti lyhyempää heinää. Se menikin sitten paremmin. Alkumatkasta heinä ulottui minua yli polven korkeudelle, niin että ehkä se oli aloittelijalle vähän liian vaativaa.

Pitää yrittää löytää joku vähän parempi pelto meidän harjoituksille. Kirkonmäellä olisi joku kesantopelto, mutta oliskohan oikein soveliasta mennä hautausmaan vierelle koiran kanssa jäljestämään?