Raunioitten alkeet

Tiistai 31.3.2009 klo 21:40 - Pirjo

Tänään oli sitten rauniokoulutuksen tutustumiskurssin aloituspäivä. Näin ensimmäisellä kerralla oli teoriaa ilman koiria. Ensi viikon keskiviikkona mennään raunioradalle koirien kanssa.

Siellä koulutuksessa istuessa ehdin jo ihmetellä, mitenkähän minun aikani kaikkeen tähän koiraharrastamiseen kohta enää riittää. Jälkikoulutusta odotan edelleenkin innolla (alkuun päästään luultavasti huhtikuun aikana) ja tämä pelastuskoiratoimintakin kuulosti erittäin mielenkiintoiselta. Jälkikoulutukseen olen menossa Aten kanssa ja raunioille Lennin kanssa. Lisäksi haluaisin Lenniä viedä myös näyttelyihin ja maanantai-illat on varattu näyttelyharjoituksille. Jo useamman kerran on joutunut kieltäytymään työhön liittyvistä koulutusilloista, kun on ollut koiramenoja. Monessa paikassa kun ei voi olla yhtä aikaa...

Aika jännä juttu kyllä, kun tuonne rauniokoulutukseen on tulossa ainakin kolme pitkäkarvaista collieta: Lenni ja velipoika Leevi sekä 3 1/2 kuukautta "vanha" Milo, Anna-Mari Lammin kasvatti Cesamen-kennelistä. Saa nähdä miten collikat selviää, kun ainakin jossakin vaiheessa kuulin huhua, ettei IPKY:een ollut mitään asiaa collien kanssa. Jollekin kyselijälle oli sanottu, että turha collien kanssa koulutuksiin on vaivautua tulemaan. Toivottavasti nämä nyt eivät ihan lapasiksi osoittaudu!

Jotenkin on hirveän kova hinku oppia kouluttamaan koiriaan paremmin! Tiedän, että tällä hetkellä olen aivan toivoton tapaus, mutta haluan uskoa myös, että olen kuitenkin kehityskelpoinen yksilö. Katsotaan, kuinka ämmän käy - loppuuko harrastaminen heti alkuunsa vai tuleeko tästä loppuelämän mittainen projekti?

2 kommenttia . Avainsanat: Yleinen

Taas ihana aamu!

Lauantai 28.3.2009 klo 10:05 - Pirjo

Kylläpäs olikin taas mukavaa käydä Aten ja Lennin kanssa aamulenkillä! Menimme taas jäälle ja oltiin pari tuntia ulkona.

Aika vaikeaa on enää kuvitella elämää ilman koiria. Jäällä kun käveltiin, mietin taas kaikenlaista. Oikein hämmästyin, kun tajusin, että vielä kaksi vuotta sitten meillä ei ollut koiraa ollenkaan! Atte haettiin meille 7 viikon ikäisenä 31.3.2007, eli siitä tulee ensi viikon tiistaina kaksi vuotta. Silloin oli samanlainen sää kuin täällä on tänään; aurinko paistoi ja alkoi olla jo kevään tuntua. Tosin lunta oli silloin vähemmän, kuten tästä kuvasta näkyy.

atte_9_viikkoa.jpg
Atte on tuossa 9 viikon ikäinen. Ihana nassikka!

Kyllähän minä tietysti liikuin paljon ennen koiriakin, mutta nyt on ihan pakko lähteä ulos, vaikkei muuten tulisi lähdettyä. Tänä aamuna koirat alkoivat olla levottomia vähän kuuden jälkeen, ja kun ei minuakaan enää nukuttanut, niin äkkiä hörppäsin kahvit ja söin vähän voileipää, varasin taskuun koirille vähän nameja ja ei kun menoksi. Jäällä on nyt hyvä kävellä, kun moottorikelkan jäljet ovat kovettuneet - on kuin asfaltilla kävelisi. Nyt vaan jää on alkanut "elää" ja pitää välillä pelottavan kuuloista pauketta. Minä pelkään tuota ääntä, vaikka tiedän, että se on vaaratonta, enkä ihmettele yhtään, kun Atte vähän säpsähti aina, kun tuo kumea ääni kuului. Voi se olla, että kohta ei jäälle ole enää asiaa.

Eipä tuolla ruuhkaa ollut. Yksi iäkkäämpi mieshenkilö hiihteli itsekseen ja huikkasi huomenet, ja kauempana näkyi pari kävelijää. Saimme rauhassa kävellä ja "treenailla". Meidän treenailu on lähinnä sitä, että kutsun koirat luo ja palkitsen. Lenni on innokas seuraamaan ilman että sitä tarvitsee erikseen siihen pyytää ja siitäkin palkkaan välillä. Siinä se jalan juuressa seuraa pitkiä aikoja ja odottaa, josko jotain saisi. Atte menee samalla jossakin omia menojaan, mutta ainakin tänään tuli aina luokse pyydettäessä. Atelle opetin jo pentuna, että "KIINNI" tarkoittaa sitä, että pitää tulla luo ja pujottaa pää kaulapannan läpi. Aika hyvin se sen vieläkin muistaa.... "TÄNNE" oli tänä aamuna myös hyvin hanskassa. Sellaista pientä yritystä meillä. Jostakinhan se on aloitettava.

Imatran Palveluskoirayhdistyksellä alkaa ensi viikon tiistaina Rauniokoulutuksen tutustumiskurssi, ja sinne meinasin mennä Lennin kanssa. Tähän saakka kun tuo Lenni on tehnyt meidän asunnosta rauniota, niin viedään se nyt sitten valmiille raunioille ;) Toivottavasti vielä mahdutaan mukaan, kun jäi tuo ilmoittautuminen viime tinkaan.

Pitäisi vissiin tälle huushollille tehdä jotain. Viedä vuodevaatteet ulos tuulettumaan ja matot myös. Karvaa on joka puolella - yksi päivä huomasin, että keittiössä maustehyllyssäkin on karvoja! Että sillä lailla!

Imuri laulamaan! Ja luuttu heilumaan....

 

2 kommenttia . Avainsanat: Yleinen

Terveisiä Tuusulasta

Tiistai 24.3.2009 klo 21:51 - Pirjo

Eipä ole ehtinyt tänne kirjoittelemaan moneen päivään...

Sunnuntaina olin mukana Colliepäivässä Tuusulassa. Aiheena oli "Kultaiset muistot 60-luvulta lähtien". Kasvatustyöstään ja muistoista rodun parissa kertoivat Riitta Berggren Finn Arrow-kennelistä, Leila Lemetti Dalfair-kennelistä, Leena Virtanen Lairdholm-kennelistä ja "monitoimimies" Reijo Tuovinen. Vähän jäi harmittamaan, kun ei Rainer Vuorinen ollut päässyt paikalle sairastumisen vuoksi.

Paljon oli kaikilla mukavia muistoja kerrottavanaan ja naurua piisasi, varsinkin kun Reijo Tuovinen pääsi puhumaan. Minuun teki suurimman vaikutuksen ilmeisesti porukan vanhin kasvattaja Leena Virtanen, josta huokui vahvasti toisaalta ylpeys ja rakkaus rotua kohtaan, mutta myös nöyryys. Hän korosti sitä, että pitää osata arvostaa myös toisten kasvatustyötä. Paljon olisi päivästä kertomista, mutta jääköön nyt. Pitää ensin sulatella!

Eilen oli sitten taas näyttelykoulutuspäivä Lennillä ja minulla. Oltiin hallissa jo hyvissä ajoin, ja ihmettelin, että mikäs komea trikkipoika tänne nyt tulee - kunnes tunnistin Tainan! Sehän oli Stitch! Komea on Lennin veljestä tullut. Harjoituksissa oli mukana myös 1v.4kk. ikäinen trikkinarttu, joka oli myös oikein kaunis. Sen omistaja kertoili, että oikeastaan kotona olisi yhteensä kolme koiraa näyttelyyn vietäväksi, mutta kun ei ole varaesittäjää. Pyysi sitten minua Lappeenrantaan toukokuussa esittämään yhtä hänen narttuaan - ja minähän suostuin. Ei sitä ihminen tiedä, miten mieli muuttuu matkan varrella. Vielä vuosi sitten en uskaltanut viedä itse Attea kehään, ja nyt olen ehkä menossa esittämään toisen koiraa:) Atte tosin on lähestulkoon mahdoton esitettävä; jos sen saa näyttelyssä esiintymään jotenkin, niin sitten on taikuri! Siitä oli muuten Colliepäivässäkin puhetta, että vaikka sinulla olisi kuinka kaunis koira kotona (tämä ei suinkaan tarkoita, että Atte olisi jotenkin erityisen kaunis), niin jos se ei halua esiintyä ihmisten edessä, niin ei siitä tule menestyvää näyttelykoiraa. Lenni on pikkupennusta lähtien ollut sellainen esiintyjätyyppi. Se tykkää poseerata ja osasi parin kuukauden ikäisenä ottaa topakan näyttelyasennon ja myös pysyi siinä pennuksi ihmeen kauan. Seisoa Lenni siis osaa, mutta tuon kauniin ravin kanssa joutuu vielä tekemään töitä. Lennissä asuva pieni pelle herää heti, kun ollaan kehässä ja pitää liikkua. Eikun hihnasta kiinni ja pomppimaan! Mutta jospa se siitä.

 

3 kommenttia . Avainsanat: Yleinen

Aamulenkki jäällä

Lauantai 21.3.2009 klo 9:30 - Pirjo

Olipas taas ihana aamu! Vähän kyllä ensin harmitti, kun Lenni tuli tänä aamuna herättämään jo vähän kuuden jälkeen, mutta nyt ei harmita enää ollenkaan. Lähdettiin poikien kanssa kävelylle seitsemän maissa ja tultiin äsken pois. Aurinko paistoi (ja paistaa vieläkin!) eikä jäällä ollut kuin yksi pilkkijä ja muutama hiihtelijä meidän lisäksemme.

Otin kameran mukaan ja tarkoitus oli ottaa kummastakin uusia, hienoja kuvia jäällä. No joo.... Kun raaskisi ostaa kunnon kameran, niin ehkä voisi saadakin jotain julkaisukelpoisia kuvia! Tosin luulen kyllä, että se vika saattaa ehkä sittenkin olla tässä kuvaajassa ;) - ainakin osittain.

Kaikesta huolimatta laitan tähän muutaman kuvan. Laatu ei häikäise!

aamulenkki_21.3.2009_023.jpg

Upea Ruokolahden kirkko

aamulenkki_21.3.2009_025.jpg

Atte haistaa jonkun ihanan hajun

aamulenkki_21.3.2009_002.jpg

Vauhdin hurmaa

 

Ei kommentteja. Avainsanat: Yleinen

Rippe Riiviön roiskintaa

Tiistai 17.3.2009 klo 17:40 - Pirjo

Joku saattaa jo arvatakin, mitä nyt seuraa...

Joopa joo! Eilen menin siis taas töihin viikon mittaisen talviloman jälkeen. Timo oli eilisen päivän kotona parin tunnin asioilla käyntiä lukuunottamatta. Siispä eilinen meni oikein rauhallisissa merkeissä; kotiin tullessa paikat oli ehjinä eikä tarvinnut ollenkaan purra hammasta. Mutta tänään sitten Timo lähti töihin aikaisin aamulla ja minäkin omiin töihini kahdeksalta. Lennillä oli siis 7 1/2 tuntia aikaa revitellä! Tällä kertaa en ottanut aikaansaannoksista kuvia, mutta laitan tähän aiemmin tallennettuja kotiinpaluukuvia :/

Lennin_puuhia_1
Sohva eteisessä - hmmm, miksi ei ole minulle tullut mieleen?
Lennin_puuhia_2

Lenni haluaa katsella telkkaria OIKEIN LÄHELTÄ!

 

Lennin_puuhia_3

Uutta muotoilua nuorelta ja lupaavalta suunnittelijalta.

 

OLIPAS MUKAVAA TULLA KOTIIN! 

Toivon todella, että nämä Lennin temppuilut kuuluvat vain koiran murrosikään ja menevät aikanaan ohi! Aten kanssa ei ollut tällaisia ongelmia, mutta toisaalta ovat pojat kyllä muutenkin kuin yö ja päivä! Lenni on huomattavasti sosiaalisempi ja miellyttämishaluisempi (uskokaa vaan!) ja kai tuo riehuminen on jonkinlaista protestointia yksinolosta.

LAINAUS TUIRE KAIMION KIRJASTA Pennun kasvatus:

"Yhtäkkiä kaikki tuntuukin menevän vikaan. Aiemmin niin mukava ja oppivainen pentu tuntuu muuttuvan keskittymiskyvyttömäksi nuoreksi huligaaniksi." AAMEN!

"Itse asiassa tämänikäisten koirien omistajat saattavat usein harkita jopa lemmikistään luopumista...."

Jotenkin tutulta kuulostaa:) Kasvattaja-Annelle kerran puhelimessa sanoin, kun Lenni oli kolmannen tai neljännen kerran samalla viikolla sotkenut koko huushollin ja sillä kertaa lisäksi vielä tehnyt sekä pissit että kakat sisälle, että jos ei Lenni vuoteen mennessä rauhoitu, niin minä palautan sen!

Toisaalta on tuo niin ihana riiviö, että tuskin siitä voisin enää luopua...

Jospa joskus vielä voisi palata kotiin ilman pelkoa siitä, mikä siellä odottaa!

 

 

 

 

8 kommenttia . Avainsanat: Yleinen

Viimeinen päivä lomaillen

Sunnuntai 15.3.2009 klo 19:47 - Pirjo

Niin se loma meni - nopeasti! Tänään oli vielä mukava ulkoilusää, ja kävinkin taas poikien kanssa lenkillä, tällä kertaa mökin lähistöllä olevalla metsätiellä. Menomatkalla tuli vastaan tien varrella olevan huvilan omistajapariskunta, jotka näyttivät tien läheltä ilveksen jäljet. Vähän tuli ontto olo, mutta jatkettiin sitten kuitenkin lenkkiä! Jos täällä käy noita metsän eläimiä pelkäämään, niin mihinkään ei uskalla mennä koirien kanssa. Enemmän kuin susia, karhuja tai ilveksiä pelkään kesällä kyykäärmeitä. Aten kasvattaja Merja aikanaan varoitteli, että collielle voi yksi kyyn purema olla tappava. Onneksi ainakaan mökkitontilla ei ole näkynyt yhtään kyytä; tarpeeksi inhottavia minusta on kyllä rantakäärmeetkin, joita Syväjärvellä on. Nehän ei sillä lailla vaarallisia ole, mutta kun kerran näin sellaisen uimassa, niin pitkän aikaa sen jälkeen katsoin tosi tarkkaan, missä uin! Hyi olkoon!!! En tahdo uimakaveriksi käärmettä, en!

Ei kommentteja. Avainsanat: Yleinen

Kuutamokävelyllä

Perjantai 13.3.2009 klo 20:26 - Pirjo

Lähdinpä tänä iltana aika myöhään koirien kanssa kävelylle, kun ajattelin illalla olevan vähemmän porukkaa jäällä. En vaan muistanut ollenkaan, että tänään on Ruokolahdella perinteinen kuutamohiihtotapahtuma! Kylläpä oli suksien suihketta jäällä; tosi mukavasti olivat ihmiset lähteneet liikkeelle. Ei Atte ja Lenni hiihtäjiä sen kummemmin ihmetelleet, vaikka kävelijöitä varten tehty ura meneekin ihan ladun vieressä. Ruokolahden kunnalle 10 pistettä ja papukaijan merkki siitä, että ovat tällä tavalla erikseen huomioineet kävelijät. Tänä vuonna kävelyura oli ensimmäistä kertaa ja paikallislehdessä oli jo kerrottu, että se on ollut niin suosittu, että samanlainen ajetaan ensi talvenakin. Hyvä!

Yleensä olen käynyt jäällä myöhään illalla tai aikaisin aamulla ja antanut koirien juosta vapaana. Täällä taajama-alueella kun ei oikein muuten voi pitää koiria vapaana, niin jäällä ovat sitten saaneet revitellä oikein kunnolla. Jostain syystä pojista on kaikkein kivointa juosta hangessa eikä siinä kovalla uralla, niin että kyllä siinä kunto kasvaa - jospa Ateltakin läskit sulaa... Pitäisköhän minunkin alkaa juosta hangessa?

 

1 kommentti . Avainsanat: Yleinen

Kaunis kevätpäivä ulkoillen

Torstai 12.3.2009 klo 18:46 - Pirjo

Olipas ihana aurinkoinen päivä tänään! Ainut huono puoli näissä kirkkaissa kevätpäivissä on se, että huushollin pölyt näkyy turhan hyvin....

Olen ollut tämän viikon talvilomalla ja nautiskellut löhöilystä ja koirien kanssa oleskelusta. Aamulla tein kummankin koiran kanssa erikseen lenkin, kun tuota aikaa nyt on ruhtinaallisesti. Ensin tehtiin Lennin kanssa reilun puolen tunnin lenkki, ja sitten lähdin Aten kanssa. Lenni jäi kotiin ihan rauhallisesti, mutta kun palattiin Aten kanssa kotiin, kuulin pihalle Lennin haukkuvan. Luultavasti oli nähnyt meidät ikkunasta ja alkoi haukkua. (Toinen vaihtoehto on, että oli haukkunut koko meidän lenkin ajan :(). Jäin Aten kanssa oven taakse odottamaan ja kuuntelemaan. Hirmuinen ulvominen kuului oven takaa! Vähitellen äänet hiljenivät ja kun oli aivan hiljaista, mentiin sisälle. Ei tykkää Lenni olla yksin, ei! Tätä täytyy siis harjoitella....

Illalla käytiin vielä Timon tultua töistä koko porukalla kävelemässä jäällä. Se on harvinaista, että Timonkin saa houkuteltua mukaan. Toivottavasti ei jää tähän. Vitsailin tuossa pois kävellessä, että ettet vaan ala laihtumaan! (Timoa tuntemattomille tiedoksi, että mies voi piiloutua lyhtypylvään taakse!) Tosin se on kyllä kumma juttu, että minä vaan lihon, vaikken eläissäni ole liikkunut niin paljon kuin noiden koirien kanssa viimeisten parin vuoden aikana olen liikkunut.

Ei kommentteja. Avainsanat: Yleinen

Blogin avaus

Keskiviikko 11.3.2009 klo 17:15 - Pirjo

Vielä jokin aika sitten ajattelin, ettei minulla ole niin paljon asiaa, että kannattaisi omaa blogia alkaa pitämään, mutta niin se nyt vaan on aloitettu! Tadaa!

Idea blogin pitämiseen lähti siitä, kun keväällä pääsen Aten kanssa jälkikoulutukseen ja viime viikolla järjestetyssä infotilaisuudessa kouluttaja puhui, että kaikista harjoituksista on sitten pidettävä kirjaa. Paperille kirjoittaminen ei enää hirveästi jaksa innostaa, ja samantien tuli mieleeni mahdollisuus alkaa kirjoittaa omaan blogiin juttuja ja sitten aikanaan pitää myös harjoituspäiväkirjaa. Täältähän se opekin voi sitten tuoreeltaan käydä lukemassa meikäläisen ajatukset!

Suoraan sanottuna hirvittää ja mahan pohjassa kutittaa tuo tuleva kevät ja meidän koulutuksen aloitus! Minullahan ei ole minkäänlaista koirankoulutuskokemusta ennestään ja tuolla infotilaisuudessa ymmärsin, että kaikki muut olivat kouluttaneet koiria jo vuosikaudet. Hohhoijaa! Ettei vaan kävisi niin, että minut ajetaan koirineni pois porukasta! Melkolailla varma olen siitä, että ennen loppuvat rahkeet ohjaajalta kuin koiralta - siis Atelta! Olen varma siitä, että taitava kouluttaja saisi tuosta koirasta irti vaikka mitä, vaikka sillä omat puutteensa onkin.

Vielä en kuitenkaan meinaa luovuttaa. Tänään sain paketin Palveluskoiraliitosta: kasa erilaista koirankoulutukseen liittyvää materiaalia ja Palveluskoirakokeiden säännöt ja lajiohjeet. Olen viime päivät ahminut tietoa netistä, lehdistä ja kirjoista - ja pakko sanoa, että tieto lisää tuskaa! Jos minä joskus vielä saan Aten kanssa BH-kokeen läpi saati sitten koulutustunnuksen, niin sitten on kyllä TOSI ISON juhlan paikka!

Aten kanssa tulee varmasti olemaan haastavaa se, kuinka sen mielenkiinnon saa pidettyä yllä niin ettei se kyllästy heti alkuunsa koko hommaan. Reilu vuosi sittenhän minä aloittelin Aten kanssa TOKO:n harjoitukset, mutta kun jäin junnaamaan liikaa samoja juttuja, niin koiran mielenkiinto lopahti ja minäkin kyllästyin kouluttamiseen. Kuukausiin en tehnyt mitään, mutta sitten kun huvikseni kokeilin, että vieläkö Atte muistaa esim. sivulle tulon ja maahanmenon, niin nehän meni loistavasti ILMAN makupaloja!

Positiivisella mielellä odottelen jälkiryhmään pääsyä ja toivon sydämestäni, että sekä minä että Atte (ja tulevaisuudessa myös Lenni) saamme uuden kivan harrastuksen! Minähän olen aina tykännyt liikkua paljon luonnossa ja koirankin otin siksi, että se olisi vähän turvana noilla marjastus- ja sienestysreissuilla ja yksinäisinä mökki-iltoina kaverina. Sen tehtävän Atte ja Lenni ovat hyvin täyttäneet, mutta nyt on uudet haasteet edessä!

Ei kommentteja. Avainsanat: Yleinen