Uusi vuosi, uudet kujeet!

Sunnuntai 17.1.2010 klo 12:05 - Pirjo

Kotiutuminen tänne "Muumilaaksoon" on sujunut hyvin. Neljä kuukautta on nyt asuttu omassa talossamme pikkuisen joen rannalla ja päivä päivältä enemmän tämä tuntuu oikealta ratkaisulta! Syksyllä kaiken muun kiireen ja tohinan keskellä piha jäi vielä aitaamatta, joten se on sitten keväällä edessä. Tontti on melkein 3000 neliötä, niin että tilaa kyllä on. Mietinnässä on vielä, että millainen aita ja aidataanko vain osa pihasta vai koko tontti ympäri.

Tämä on todella rauhallinen ja kotoisa asuinpaikka. Matkaa Rasilaan (siis Ruokolahden keskustaan) on noin 3 kilometriä, mutta täällä on ihan maalaistunnelma. Itse tykkään siitä, että naapurit on kuitenkin lähellä. En tiedä, osaisinko enää asua jossakin korven keskellä, kun olen jo tottunut siihen, että on ihmisiä ympärillä. Tietysti jos ei olisi naapureita, niin ei tarvitsisi aidata pihaa...

Tänäkin vuonna Lennin kanssa mennään varmasti näyttelyihin, mutta saa nähdä milloin. Kovasti tekisi mieli jo talven näyttelyihin, mutta enpä tiedä kannattaako tuota vielä viedä mihinkään. Kovin kapea Lenni vielä on ja häntä - hmmm... *iloinen*. Hiljaa hyvä tulee. Välillä vielä iskee riiviö-Lenni ja tekee tuhojaan, muttei onneksi enää kovin usein. Tällä viikolla yhdellä aamulenkillä laskeskelin, miten paljon Lenni kaiken kaikkiaan on tullut maksamaan (pennun hinta + rokotukset + ruuat + näyttelymaksut + näyttelymatkat + 3 sohvaa + lukematon määrä muuta irtaimistoa ym.) ja päädyin aika huimiin lukemiin. Ja sitten jotkut kauhistelee koiranpentujen hintoja! Aika halpaa, sanon minä!

Onneksi Atte on päästänyt meidät helpommalla! Aten kanssahan viime keväänä läksin suurin toivein Imatran Palveluskoirayhdistyksen jälkiryhmään. Aika monta koulutusta meillä olikin, kunnes sitten kouluttajamme sairastui. Omin nokkinemme olemme käyneet jälkimetsässä ja olen kummallekin koiralle tehnyt jälkeä - eikä ollenkaan hassummin ole mennyt. Minä kun tykkään muutenkin kulkea metsässä, niin siksi tykkään tästä lajista. Atte on kuitenkin sen verran ääniherkkä, että kisoihin siitä ei olisi ja toisaalta ei olisi ohjaajastakaan. Mutta harrastellaan omaksi iloksemme, sehän se kai on pääasia, että kaikilla on mukavaa!

Kolmatta collietakin vähän tekisi mieli... mutta katsellaan ja kuulostellaan!

Kotiutumista

Maanantai 21.9.2009 klo 20:07 - Pirjo

Eilen tuli viikko siitä, kun muutettiin tänne uuteen kotiimme Myllylammentielle. Muuttoviikonloppu oli kiireinen, kun lauantaille sattui vielä Timon siskon 50-vuotispäivät Lempäälässä. Onneksi saatiin muuttoon apuvoimia, niin saatiin entinen asunto tyhjäksi muutamassa tunnissa. Terveiset ja kiitokset Juhalle, Arjalle, Pekalle, Meerille ja Markulle!

Huusholli on vielä hujan hajan, ja voi olla vielä jonkun aikaa! Timolla on vielä maanviljelyshommia enkä minä saa kaikkea yksin tehtyä. Kirjahylly esimerkiksi on vielä kokoamatta ja kaikki kirjat (joita ei ole ihan vähän) vielä muuttolaatikoissa. Mutta eiköhän se siitä vähitellen...

Atte ja Lenni on kotiutuneet ihmeen hyvin tänne uuteen paikkaan. Mitä nyt naapureista kuuluvia ääniä pitää haukahdella, kun eivät ole vielä uusiin ääniin tottuneet. Kahdella lähimmällä naapurilla on kissat, niin että pihalla riittää nuuskittavaa. Jonkun verran pojat on saaneet juosta pihalla vapaana, kun toisen naapurin rajalla on ihan kunnon puuaita. Voi että sitä vapauden riemua! Pitää jossakin vaiheessa pystyttää aita myös pihan toiselle sivulle, niin saavat olla vielä vapaammin pihalla.

Talo joen rannalta päin katsottuna

Näkymä joelle päin

Kuulumisia

Torstai 13.8.2009 klo 10:19 - Pirjo

Kovin on ollut hiljaista täällä blogissa koko kesän ajan, mutta älkää huoliko: hengissä ollaan! Ja tapahtunutkin on paljon, en ole vaan käynyt raportoimassa tänne.

Atte ja Lenni ovat viettäneet kesästä suuren osan mökillä ja juosseet sydämensä kyllyydestä mökkiä ympäri, niin että siellä on jo joistakin kohdista kaikki aluskasvillisuus hävinnyt! Tilalla vain mustalla mullalla olevat polut! Lenni on myöskin ihan oikeasti uinut ja kerran yritti myöskin hukuttaa minut, jolla ei tuo uimataito niin kovin hääppöinen ole. Tapani mukaan menin uimaan saunasta käsin ja uin kuten tavallisestikin rannan suuntaisesti. Lenni aikansa seuraili rannalta ja sitten lähti tuiman näköisenä uimaan suoraan kohti ja alkoi työntää minua vauhdilla rannasta pois päin. Lennin mielestä se oli varmasti vain hauskaa leikkiä, mutta minulle iski jo paniikki, kun ketään ei ollut kuulomatkan päässä. Onneksi sain Lennin uskomaan, että tämä ei ole kivaa, ja palaamaan takaisin rantaan. En ole tiennyt, että koira osaa uida niin kovaa kuin Lenni! Attehan ei ui, vaan vain kahlailee rantavedessä.

Kerrankin meillä oli Timon kanssa yhtäaikaa lomaa kesällä, ja se meni mökillä pieniä korjaushommia tehden. Tehtiin mm. uudet portaat mökille.

Lennin kanssa on sitten junnuluokan näyttelyt käyty ja nyt kasvatellaan uutta turkkia. Viimeisin näyttely oli Mäntyharjulla 8.8, ja siellä Lennin tulos oli JUN EH2. Tällä viikolla olen harjaillut Lennistä pois irtokarvaa HIRMUISET määrät; ennen viimeistä näyttelyä en edes uskaltanut pestä koiraa kokonaan, vaan vain kauluksen, mahan aluksen ja tassut, kun alusvilla oli jo irti. Nyt meillä on sitten tosi hoikka poika :)

Ja viimeisenä suuri uutinen: me muutamme! Olemme vuodesta 2002 asuneet rivitalokaksiossa, ja jo useamman vuoden ajan katselleet sillä silmällä asuntoilmoituksia... Paljon on vuosien mittaan käyty taloja katsomassa, mutta nyt vasta sattui se oikea kohdalle. Talo sijaitseen noin 3 kilometriä Ruokolahden keskustasta (=Rasilasta) Kärinkijoen rannalla 3000 neliön vehreällä puutarhatontilla. Talo on melkein yhtä vanha kuin minäkin, rakennettu vuonna 1973. Siinä on kaksi kerrosta, mutta kaikki asuintilat ovat yhdessä tasossa. Alakerrassa on pannuhuone, kellari ja hulppeasti "harrastustilaa". Katsotaan sitten, mitä aletaan harrastaa! Isännällä tuntuu olevan suunnitelmissa talveksi pieniä rakennushommia, kuten laiturin tekoa mökille...

Kävimme katsomassa tätä taloa ensimmäisen kerran jo maaliskuussa, kun oli lunta maassa, mutta silloin pidimme hintaa liian korkeana. Muuten talo oli meille positiivinen yllätys, sillä läksimme katsomaan sitä vähän sillä mielellä, että "käydään nyt katsomassa, mutta ei se meidän talomme ole". Taisi olla kesä-heinäkuun vaihde, kun mentiin toiseen esittelyyn ja sen jälkeen sovittiin vielä kolmas yksityinen esittely, jonne pyydettiin mukaan alan ammattilainen arvioimaan taloa. Ja kun talo havaittiin hyväksi, niin ei kun tarjousta tekemään! Paljon puhuttu taantuma oli meidän puolellamme tällä kertaa.

Muuttamaan pääsemme syyskuun puolessa välissä. Olemme keskenämme naureskelleet, että mahtaa se olla hienoa, kun muutetaan vähän isompaan omakotitaloon vähine tavaroinemme - siellähän tulee olemaan autiota kuin aavikolla! Lennihän avusti meitä muutossa jo etukäteen tuhoamalla kaikki kolme sohvaamme, joten meillä ei ole nyt sohvia muuttokuormassa. Vietiin ne kolme raatoa kaatopaikalle loman aikana. Ja uusia ei periaatteessa hankita ennen kuin sinne uuteen paikkaan. Mitä noita turhia rahtailemaan paikasta toiseen!

Kuvia talosta ja pihasta lupaan laittaa tänne blogiin heti kun päästään muuttamaan! Odotamme innolla tätä projektia! Työtä se tietää vuosiksi eteen päin, mutta toivottavasti se on sen arvoista!

 

Skottiviskiä

Maanantai 13.7.2009 klo 17:18 - Pirjo

Tämmöinen löytyi Rasilan jätepisteestä tänä aamuna, kun vietiin tavaraa lasinkeräykseen!

 

Aika hieno! Satuttiinpa oikeaan aikaan roskikselle!

Näyttelyhulluutta

Maanantai 6.7.2009 klo 20:21 - Pirjo

Huh huijaa! Kävinpä taas eilen Lennin kanssa näyttelymatkalla Hyvinkäällä. Kaveria en kyytiin saanut, niin että ajelin sitten ihan yksin yhteensä yli 520 kilometriä! Menomatka meni hyvin; ei nukuttanut yhtään, vaikka lähdettiinkin kotoa jo puoli viiden jälkeen aamulla. Poistulomatka olikin sitten PAHA! Alan ilmeisesti olla jo vanha ja väsynyt... oli ihan pakko hengissä pysyäkseen pysähtyä välillä NUKKUMAAN! Jossakin matkan puolivälin jälkeen tuli kerta kaikkiaan sellainen väsymyskohtaus, että olisin takuuvarmasti ilman unia nukahtanut rattiin kohtalokkain seurauksin. Ja liikenteessä oli aika paljon muitakin, niin että siinä rytäkässä olisi voinut mennä muitakin kuin vain minä ja Lenni! Ajoin auton P-paikalle, laitoin istuimen selkänojan niin taakse kuin sain menemään ja nukuin ehkä 1/2 tuntia - tunnin, en katsonut kellosta aikaa. Sen jälkeen olikin ihan virkeä olo. Enää en taida lähteä noin pitkille matkoille yksin ajelemaan.

Näyttelyssä oli mukavaa ja otin sen samalla vähän sellaisena opintomatkana. Lennin esiintymisen jälkeen katselin tarkasti myös muita collieita ja bongailin kiinnostavia koiria. Ja kävihän kehässä myös Lennin siskot Lilja ja Misty. Lilja pärjäsikin tosi hienosti sijoittuen PN-kehässä kakkoseksi ja sai vara-SERTin! Hienoa! Misty oli hauskassa kesämekossa (=ilman karvaa!) ja sai EH:n. Mukavaa oli huomata, miten Mistykin tunnisti kasvattaja-Annen vielä. Hirmuinen vinkuminen alkoi kuulua.

Lennin luokassa oli 7 urosta ja Lenni oli hienosti kakkonen. Ei siis turha reissu ollenkaan!

Veljestapaaminen

Tiistai 30.6.2009 klo 23:59 - Pirjo

Eipä arvannut Lenni vielä tänä aamuna, että päivä tulisi päättymään varsin riemukkaissa merkeissä mökillä Cerin, Leevin ja Stitchin seurassa. Illaksi oli nimittäin sovittu Imatralla ja Ruokolahdella asuvien pentueveljesten tapaaminen meidän mökkirantaan. Ja kivaa oli! Vauhtia oli ihan kiitettävästi ja vähän piti välillä purukalustoakin esitellä...

Seuraavassa kuvasatoa illasta. Olkaatten hyvät!

 

 

 

 

Kesäkuvia

Keskiviikko 24.6.2009 klo 11:45 - Pirjo

Pitkästä aikaa otin eilen koirista kuvia. Laatu ei (taaskaan) päätä huimaa, mutta menköön!

Lenni tarkkana

 

Niin iso poika, ettei korvat kuvaan mahdu =)

 

Leikitäänkö?

 

Menen piiloon...

 

Vesipeto

 

Isoveli valvoo, vaikka sitten itikka otsassa

 

Rantavahti

 

Tassuvaiva

Keskiviikko 17.6.2009 klo 21:03 - Pirjo

Viime viikonloppuna olin koirien kanssa mökillä lauantaista sunnuntaihin. Ai että Atella ja Lennillä oli hauskaa! Välillä juoksivat tuhatta ja sataa mökin ympäri ja sitten rantaan vettä juomaan. Lennillähän on näköaisti erittäin vajavainen, mutta kumma kyllä mökillä ainakaan se ei tunnu vaivaavan laisinkaan. Vaikka mökkitontilla on puita paljonkin, niin hyvin se osaa niitä väistellä kovassakin menossa.

Maanantaiaamuna olikin sitten ankea paluu arkeen. Heti aamulenkille lähtiessä näin, että Atte ontuu toista etujalkaansa. Tehtiin yhdessä vain ihan lyhyt lenkki, kun Aten käveleminen näytti niin vaikealta. Mitään kummallista en jalassa nähnyt siinä aamukiireessä. Illalla käveleminen oli vieläkin surkeampaa ja ajattelin jo, että saan kantaa Attea loppumatkan. Tutkin tassua tarkemmin ja huomasin anturassa kaksi viiltohaavaa. Olisiko sattunut mökillä johonkin siellä heinikossa ja varvikossa juostessa? Eilen soitin eläinlääkärille ja sain kotihoito-ohjeet ja kipulääkettä, kun ei Päivillä ollut aikaa katsoa Aten jalkaa. Oli puhe, että saattaa hyvinkin parantua Betadine-hauteella, ja jos ei parane, niin vien torstaina iltapäivällä näytille. Tänään jalka on ollutkin jo parempi ja tehtiin jo pidempi lenkkikin. Ihme aine tuo Betadine! Tietysti myös kipulääke (Norocarp) osaltaan auttaa. Jospa se siitä!

Lennikin oli ihmeen vaisu, kun Atte oli kipeä. Muutama lenkki tehtiin Lennin kanssa ihan kahdestaan, ja kylläpä tuntui oudolta kävellä vain yhden koiran kanssa! Ihan selkeästi jotain puuttui...

 

 

Äkkilähtö!

Torstai 11.6.2009 klo 22:07 - Pirjo

Nyt on sitten yksi hyvä jälkimetsä pois pelistä.

Ajelin töiden jälkeen koirien kanssa noin 10 kilometrin päähän mökkitien varteen viime kerralla katsomaani hyvään jälkimaastoon. Auto tien varteen parkkiin, ruokarasiat kainaloon, merkkausnauhat kaulan ympärille kieputettuna mars metsään! Ihana pehmeä sammal voisipa melkein sanoa ikivanhan kuusikon juurella oikein kutsui piilottamaan rasioita... Piilotin ensimmäisen rasian lähes kokonaan sammaleen alle ja laitoin päälle hajustetun kepin. Jatkoin jälkeä suoraan rasialta eteenpäin ja olin juuri tekemässä kulmaa huolella tallaten, kun ehkä kymmenen metrin päässä teeri tai joku muu iso lintu nosti mekkalan ja syöksyi kohti. Kylläpä sai tämä tyttö jalat alleen!!!! Ai että säikähdin! Olin varma, että se ryökäle tulee ja repii minulta silmät päästä, sen verran vihaisen näköinen se oli. Ei se onneksi kuitenkaan käsiksi käynyt, mutta aika lähellä kävi ajamassa pois reviiriltään. Sen verran keräsin rohkeutta, että sen rasian, jonka olin ehtinyt jo piilottaa maastoon, kävin hakemassa pois - hädissäni en vaan meinannut löytää. Ei minusta jälkikoiraksi olisi!

Ei siis auttanut muu kuin etsiä uusi paikka. Lähellä on montakin hyvää paikkaa, niin että eipä hätää. Aten jäljellä oli kolme rasiaa ja yksi suora kulma. Kaksi ensimmäistä rasiaa peitin melkein kokonaan sammalilla ja viimeisen laitoin kokonaan sammaleen alle piiloon. Kaikkien rasioiden päälle lisäksi hajustetut kepit. En taaskaan tuonut Attea suoraan jäljen päähän vaan toin sen muutaman metrin päähän jäljen sivuun ja laitoin etsimään jälkeä. Ei taaskaan mitään ongelmaa löytää jälkeä ja lähteä oikeaan suuntaan! Kaksi ensimmäistä rasiaa ilmaisi hyvin ja varmasti, viimeisen lähelle pysähtyi mutta jäi siihen pyörimään eikä osannut oikein tehdä mitään. Selvästi tajusi, että tähän se jälki päättyy, mutta jäi sitten vaan ihmettelemään. Jonkun aikaa odottelin, mutta sitten nostin vähän sammalta ja näytin ruokarasiaa, niin johan meni maahan. Kepit taitaa olla vähän liian vaikeita vielä...

Tein lyhyen jäljen myös Lennille ja senkin metsään. Lennikin on nyt sitten siirtynyt ulkoruokintaan, niin että meillä taitaa olla kohta kaksi ruokakuppia tyhjänpanttina! Meillä syödäänkin vaan Keiju- ja pakasterasioista! Olen jättänyt Lenniltä aamuruuan pois ja annan ruuan vain illalla - hyvin tuo on näyttänyt jaksavan. Jo tieltä Lenni lähti seuraamaan jälkeä ja annoinkin sen mennä ihan vapaasti. Sieltähän ne ruuat löytyi helposti ja vaikka olen Lenniä vähän sellaisena blondina pitänytkin, niin nyt se osaa jo mennä rasioilla maahankin - tosin pienen miettimisen jälkeen. Eilen kun harjoiteltiin esineilmaisua kotipihalla, niin meni todella nopeasti maahan! En ollut uskoa silmiäni. Sen todella nyt huomaa, miten tuollainen aivotyöskentely väsyttää koiraa. Nytkin Lenni makaa lattialla reporankana ja kävin jo äsken katsomassa, onko sillä varmasti kaikki hyvin.

Jana ja kulmia

Tiistai 9.6.2009 klo 21:08 - Pirjo

Kahdet omat jälkiharjoitukset on takana edellisen yhteisharjoituksen jälkeen.

Sunnuntaina mökille mennessä tein noin 150 metriä (olen kyllä tosi huono arvioimaan matkoja luonnossa; pitäisi alkaa laskea askeleita) pitkän jäljen Atelle vanhaan kuusikkoon, jossa oli jo helppo kävellä ja pohja oli suurimmaksi osaksi pehmeää sammalta ja osittain myös lyhyttä heinää.  Tein jäljen aluksi mökkitien suuntaisesti noin kymmenen metrin päähän tiestä, sitten tein kulman kohtisuoraan tiestä pois päin ja loppujälki kaarsi sopivasti luontoa mukaillen takaisin mökkitielle. Jäljen vanhetessa tein Lennille lyhyen makkarajäljen metsikköön ja kun Lennin jäljiltä maastoon jäi nakkeja, niin keräsin ne pois ja Timo teki vielä toisen jäljen. Hyvin Lenni meni jäljellä, mutta noita nakkeja kyllä jää... Vauhtia siis riittää, tosin toisella jäljellä oli minusta rauhallisempi.

Aten jälki vanheni ehkä 25-30 minuuttia ja vein sen jäljelle tieltä "vinosittain" jäljen suuntaisesti. Hyvin löysi jäljen, mutta kulman kyllä oikaisi, tosin otti sitten vähän matkaa takaisin ja tarkisti. Rasiat löytyi ilman ongelmia ja maahanmenot rasioilla on uskomattoman varmat! Meitä suorastaan nauratti (Timo kulki meidän takana ja seurasi Aten työtä) Aten sähäkkyys! Nälkä on hyvä opettaja!

Tänään tiistaina kävin taas tekemässä jäljen metsään. Saman mökkitien varrelta etsin taas vanhan kuusimetsän, jonka aluskasvillisuus oli sammalta ja matalia heinäkasveja. Metsässä oli varmaan vuosikymmeniä vanhat metsäkoneen ajourat, joita hyväksikäyttäen oli helppo tehdä jälki ja sille kulmia yhteensä kolme. Rasioita oli neljä ja kaikkien päälle laitoin nyt hajustetut (puoli tuntia minulla takin sisällä ja käsissä olleet) kepit. Samaan tyyliin oli tarkoitus tulla jäljelle kuin viimeksikin, mutta kun laitoin Aten jäljelle, niin se kyllä meni sille ihan kohtisuoraan ja lähti vielä oikeaan suuntaankin epäröimättä. Vauhtia oli minun mielestäni taas liikaa ja yritin jarrutella. Luulin muistavani jäljen paikan tarkasti ja siksi annoin koiran mennä kuitenkin hyvää vauhtia ja useamman metrin edellä, kun olin sitä mieltä, että menee jäljen päällä. Mutta metrin-puolitoista se kuitenkin meni sivussa, niin että ensimmäinen kulma ei mennyt taaskaan tarkasti! Atte palasi kyllä sitten tarkastamaan sen kulman, kun olin laittanut kulmaan ja sen jälkeisille muutamalle askeleelle nakinpaloja. Kaikki rasiat yritin laittaa vähän vaikeampiin paikkoihin kuin ennen; jonkun mättään tai kannon taakse tai heinikon keskelle osittain piiloon. Rasiat löytyivät taaskin todella helpon näköisesti ja ilmaisu oli varmaa edelleen. Siitä en ole varma, noteerasiko Atte niitä rasioitten päälle laitettuja keppejä... Parilla viimeisellä rasialla otin kepin rasian päältä käteeni ja näytin Atelle "kato mikä löyty - KEPPI!" Hyvä, hieno poika! Tekisi mieli kokeilla ihan pelkällä kepillä niin että palkka tulee sitten minulta...

Voi että kun olisi aikaa enemmän käytettävissä, niin olisi kiva tehdä enemmänkin jälkiä ja opettaa nuo kepit kunnolla. Jäljet pitäisi minun varmaan merkitä vielä, kun en näköjään kuitenkaan muista niin hyvin kuin luulen! Sinne jäi niin hyviä jälkipaikkoja monta... Jospa loppuviikosta vielä jaksaisi työpäivän jälkeen käydä tekemässä jotain.

Lennikin sai ruuan metsästä, kun tein sille ruudun metsään. Sen kummempaa jälkeä en nyt lähtenyt tekemään ja varmasti on hyväkin, että rauhoittuu siihen ruutuun etsimään nappuloita. Jää turha kiire pois.

 

 

LENNI 1V.!!!!

Perjantai 5.6.2009 klo 18:03 - Pirjo

Äkkiä tuo aika menee... Lenni "tö sohvantuunaaja" täyttää tänään 1 vuoden! Iso mies jo ja älykin taitaa vähitellen alkaa hiipiä päähän ;) Synttärilahjaksi kävin ostamassa säkillisen ruokaa (ja otin hyllystä PENTUruokaa; onneksi tuttu myyjä huomasi ja ihmetteli ääneen) ja kaksi uutta lelua. Aamulla lupailin Lennille possunkorvaa illaksi, mutta tietysti unohdin. En kyllä jaksa enää lähteä kauppaan, niin että tuon sitten vaikka huomenna. Onneksi Lenni ei taida vielä ymmärtää ihmiskielen sanaa "possunkorva", joten eipä tuo ymmärrä sitä kaivata. Atte sen sijaan nostaa heti päätä, kun sanoo tuon maagisen sanan.

Kylläpä säikähdin toden teolla eilisiltana, kun Atte alkoi ontua toista takajalkaansa. Huomasin sen, kun Atte tuli keittiöön juomaan vettä, ja piti toista takajalkaa ilmassa. Sitten kun lähti kävelemään, niin ei astunut jalalla kunnolla. Tutkin jalkaa ja tunnustelin jokapuolelta, enkä löytänyt siitä mitään. Ei myöskään aristanut mitään kohtaa. Olisiko eilinen kylmä ja märkä keli jälkipellolla voinut olla syynä? Kävely oli muutenkin jotenkin jäykän oloista, vähän kuin olisi lonkka ollut kipeä. Tänä aamuna oli kuitenkin taas ihan kunnossa, samoin nytkin. Seurataan tilannetta...

 

 

Tosiharrastaja!

Torstai 4.6.2009 klo 21:15 - Pirjo

Tänään on satanut koko päivän ja satoi vielä illallakin, kun piti lähteä jälkipellolle. Ajattelin kyllä lähtiessäni, että niinköhän kukaan muu on niin hullu, että tällaisella kelillä viitsii pellolla rämpiä, mutta päätin kuitenkin olla vaikka sitten se ainoa innokas harrastaja. Olinkin melkein ainoa - minun lisäkseni sinne tuli vain yksi + kouluttaja-Mari. Kun menin kokoontumispaikalle, niin Mari sanoi, että tänään punnitaan sitten se, ketkä ovat tosiharrastajia. Hmmm.... olen siis TOSIHARRASTAJA!!!

Tein Atelle yhden noin 200 metriä pitkän suoran jäljen pellolle ja pudotin jäljelle neljä ruokarasiaa, niin kuin viimeksi oli Jaanan kanssa puhetta. Jaana itse otti loman alettua äkkilähdön etelän lämpöön, ja koulutusvuorossa oli siis "apuope" Mari. Mari ei ole nähnyt muistaakseni kertaakaan Attea jäljestämässä, ja niin hän itsekin muisteli. Olipas aikalailla mukavaa kuultavaa kommentit Aten työskentelystä! Ei kuulemma ole koskaan nähnyt vielä noin hyvin jäljestävää collieta (en tosin tiedä kuinka monta collieta yleensäkään on nähnyt). Ilmiselvä jälkikoira, joka tasan tarkkaan tietää, mitä on tultu tekemään. Turhaa enää pelloilla nyhjäät, metsään siitä, hus! Siihen tyyliin tuli kommentit! Hyvä jälkityöskentely ja maahanmeno rasioilla, nyt tekemään kaarroksia ja kulmia ja kepit mukaan jäljelle. Vähän niin kuin olin itsekin ajatellut, niin ei kannata jäädä liikaa junnaamaan paikalleen, koska silloin koira turhautuu, kun ajattelee, että "ai jaa taas tätä samaa; pitääkö se minua ihan tyhmänä, osaan jo". Tämänpäiväinen jälkikin oli ilmeisesti Atelle aivan liian helppo.

Viime harjoituksesta olin sitä mieltä, että se meni aivan poskelleen, kun Atte ei malttanut pitää nenää maassa, vaan otti hajun ilmasta korkeassa heinikossa. Sekin oli Marin mukaan ihan turha pelko, että tuo tarkoittaisi koiran olevan huono jäljestäjä. Jos on pitkä heinikko, jälki jää niihin korkeisiin heiniin ja koira ottaa hajun sieltä. Ilmasta haistelu on enemmän ongelma ohjaajalle kuin itse jäljestämiselle, oli Marin mielipide. Aina sitä oppii...

Jatkossa harjoitukset siirtyvät metsään! Kuulemisiin!

 

Eipä kehumista

Maanantai 1.6.2009 klo 21:46 - Pirjo

Tänään kävin tekemässä Atelle jäljen pellolle, jolla näin jälkikäteen ajatellen oli jo vähän liian pitkäksi kasvanut heinä. Silloin kun tein jälkeä, tuuli vain hyvin vähän ja olin tekevinäni jäljen niin, että tuulisi takaa päin. Mutta kas kummaa, kun 20 minuuttia myöhemmin menin Aten kanssa jäljelle, tuuli sivusta ja vielä aika kovaa.

No seli seli! Meni kyllä ihan "vituralleen" koko harjoitus! Atte lähti ihan hyvin jäljelle, mutta sitten nosti kuonon maasta ja ilmavainulla halusi porhaltaa eteenpäin niin että sain tosissaan pidellä, että sain vauhdin pysähtymään. Käsky takaisin jäljelle ja sama taas. Kun pysähdyin ja odotin, että laittaisi nenän maahan, niin jäi vaan katsomaan minua. Kyllä se kuitenkin käskystä taas jatkoi ja rasioilla, joita laitoin jäljelle neljä, meni heti maahan ja jäi hienosti odottamaan minua. Jälki oli ehkä reilun 100 metriä pitkä ja loppuosassa oli huomattavasti lyhyempää heinää. Se menikin sitten paremmin. Alkumatkasta heinä ulottui minua yli polven korkeudelle, niin että ehkä se oli aloittelijalle vähän liian vaativaa.

Pitää yrittää löytää joku vähän parempi pelto meidän harjoituksille. Kirkonmäellä olisi joku kesantopelto, mutta oliskohan oikein soveliasta mennä hautausmaan vierelle koiran kanssa jäljestämään?

Esine-etsintäharjoitukset jatkuvat

Lauantai 30.5.2009 klo 20:44 - Pirjo

Tänäänkään en tehnyt jälkeä, vaan harjoiteltiin taas omalla pihalla esineen ilmaisua. Saattaa naapurit pitää meikäläistä ihan lopullisesti seonneena, kun kantaa pihalle muovirasioita pinoittain ja sitten tuo koirat yhden kerrallaan niitä tutkimaan! Asutaan nääs rivitalossa ja teen noita harjoituksia yhteisillä piha-alueilla.

Tänään tein Lennillekin ensimmäisen kerran esine-ilmaisuharjoituksen. Etukäteen jo arvelinkin, että Lenni ei ehkä ilman apuja älyä mennä maahan. Pitkän aikaa odottelin rauhassa ja vähän raotin välillä rasian kantta, niin että sieltä tuli ruuan tuoksua. Kun sitten otin rasian käteen ja painoin sitä maata vasten peittäen kannen kädellä, Lenni viimein kävi maahan. Nopeasti kehuin ja avasin rasian kannen. Samoin kuin Atellekin, myös Lennille seuraavat rasiat olivat huomattavasti helpompia. Ei paha!

Entäs Atte sitten? Ei huolen häivää! Tuon pojan ällissä ei TODELLAKAAN ole vikaa! Atte meni maahan HETI, kun se tuli rasian luo. Pihalla alkaa olla jo pitkä heinä, kun jostain kumman syystä kiinteistöhuoltofirma ei ole käynyt vielä kertaakaan ajamassa nurmikoita. Siispä rasiat olivat jo osittain piilossa, niin että ne oli ensin etsittävä. Atelle näytti olevan päivänselvää, mitä ulos oltiin tultu tekemään, ja heti se etsi rasian kerrallaan pihalta. Kun se huomasi rasian heinän seasta, se meni sen luo, kävi maahan makaamaan niin että rasia jäi etujalkojen väliin(ihan niin kuin kuuluukin) ja odotti siinä minua. Vähän oli malttamattomuutta ja jouduin rauhoittamaan sitä, ennen kuin avasin kannen.

Nyt pitää olla tarkkana, etten kyllästytä Attea liian yksitoikkoisilla ja samana toistuvilla harjoituksilla. Siihen olen ennen sortunut ainakin tottiksessa. Atte oppii helposti, muttei tykkää jankkaamisesta. Haastetta riittää!

 

 

Esineilmaisua

Lauantai 30.5.2009 klo 17:46 - Pirjo

Toissapäivänä opetin Atelle esineilmaisua ja eilen jatkoin samaa. Jäi vaivaamaan mieltä keskiviikkoisen harjoituksen jälkeen se, kun Atte ei osannut vielä mennä maahan, kun tuli rasialle jäljellä. Muistin lukeneeni jostakin, että koiran pitäisi esineelle tullessaan heti mennä maahan ilman käskyä ja odottaa, kunnes ohjaaja tulee paikalle. Ja samoin muistin lukeneeni, että esineilmaisu olisi hyvä opettaa koiralle erillään jäljestä ja heti niin, ettei maahan-käskyä käytetä, vaan se tapahtuu automaattisesti. Meillehän tuli yllättäen sellainen tilanne, että Atte pääsi ajamaan harjoituskaverin jäljen, jolla oli rasioita. Atelle niitä ei oltu vielä käytetty.

Sekä torstaina että perjantaina otin harjoitukseen kolme tiivistä rasiaa, joihin jaoin Aten päivän aterian. Ensimmäisellä kerralla ajoin hiljaiselle metsätielle ja laitoin rasiat maahan. Otin Aten autosta ja menimme yhdessä rasioiden luokse. Atte alkoi tassuilla pyöritellä ensimmäistä rasiaa, ja kun ei mitään tapahtunut, niin alkoi pyrkiä muualle. Odottelin vieressä hiljaa paikallani ja lopulta kyykistyin rasian luo, otin rasian käteeni maassa ja aloin jutella Atelle "mitäs täällä on?". Heti heräsi kiinnostus ja luonnostaan koira painui maahan. Heti hirmuiset kehut ja rasian kansi auki. Sama toistui joka rasian kohdalla sillä erotuksella, että aikaa meni joka kerralla vähemmän. Eilen tein saman harjoituksen ihan kotipihalla. Hyvin oli oppi mennyt perille! Ensimmäisen rasian kohdalla Atte tarjosi rasialle ensin vähän tassua, sitten katsoi minua silmiin ja kokeili istumista ja näin sen silmistä, että BLIM! nyt välähti, nousi ylös ja meni maahan! Taas kehumiset ja rasian kansi auki. Toisellekin rasialle piti vielä tarjota tassua, mutta sitten heti maahan ja kolmannella rasialla menikin heti oikopäätä maahan. Hienoa!

Täytyy mainita nyt sekin, että samalla kun teen jälkiä ja muita harjoituksia Atelle, niin teen niitä myös Lennille, mutta vaan helpompina versioina. Eilen tein Lennille ihan perusmakkararuudun, tosin Lennin omaa kuivamuonaa käyttäen, kun noita muurahaisia on niin paljon. Halusin katsoa Lennin työskentelyä jäljellä, kun nyt luulen osaavani vähän sitä arvioida. Olin tyytyväinen näkemääni. Todella pitkäjänteisesti ja tarkasti Lenni teki töitä ruudussa ja heti, kun meni ulos ruudusta, palasi äkkiä takaisin alueelle. Kesken haistelun ei vilkaissut minuun päin kuin kerran harjoituksen lopussa, kun syöminen alkoi jo loppua. Osaa siis tehdä töitä itsenäisesti eikä pyydä ohjaajalta apuja. HYVÄ! Myös Lennin kanssa harjoitukset siis jatkuvat.

 

 

Jälkikoira Atte!

Torstai 28.5.2009 klo 10:41 - Pirjo

Eilisiltana oli taas jälkiharjoitukset. Kouluttaja-Jaana halusi Aten jäljelle lisää haastetta, ja laittoi minut tekemään jäljen neljän isohkon ojan yli! Jälki tuli pellolle, mutta sitä ei tehty pellon pituussuunnassa vaan kapeiden peltosaarekkeiden poikki, niin että jäljelle tuli nuo ojien ylitykset. Ruokanappuloita laitoin noin 10-15 askeleen välein "kököiksi" jäljelle ja loppuun kannellisen rasian. Hölmöyttäni ja kokemattomuuttani laitoin rasian liian pian ojan ylityksen jälkeen, niin että oli vähän hankala komentaa koira maahan heti ojan yli loikkauksen jälkeen. Mutta... oppia ikä kaikki.

Hyvin Atte taas teki töitä. Nenä pysyi maassa suhtkoht hyvin ja kuulemma koira korjasi hyvin virheensä. Minä kun en tuosta vielä oikein ymmärrä, mutta ehkä joskus opin. Ohjaajana tein vain tosi ison mokan ekassa ojanylityksessä, kun en älynnyt antaa Atelle tarpeeksi hihnaa. Niinpä Aten loikatessa ojan yli tuli hihnan kiristys, ja sehän tuntui varmaan aika ikävältä uroksen mahan alla! Äly hoi ohjaaja! Toisen ojan yli Atte ei sitten meinannut uskaltaa hypätä. Jaana sanoi, että tässä ollaan nyt niin pitkään, että koira menee yli - ja menihän se. Kolmas ja neljäs oja meni paremmin, kun huomasi, ettei hihna enää kiristy hypyssä. Rasialla käskin Aten maahan ja annoin loput ruuat rasiasta ja kehuin hyvin tehdystä työstä.

Jatkossa Aten palkka tulee sitten rasioista, ei enää kylvetä nameja maahan. Se onkin hyvä juttu, niin voin laittaa rasioihin jotain vähän parempaa kuin pelkät kuivat nappulat. Pakastimessa kun on vielä noita Lennin mätsäristä voittamia Kennelrehun jauhelihoja, niin saanpahan ne syötettyä pois. Yksi pakkaus on niin iso, että siitä riittää yllin kyllin molemmille koirille.

Atte pääsi yllättäen tekemään myös harjoituskaveri-Kunun jäljen, kun Kunu loukkasi jalkansa eikä päässyt jäljelle ollenkaan. Harmi Kunun kannalta, mutta toivottavasti jalka paranee. En tarkalleen tiennyt sitä, mistä Kunun jälki alkaa, ja päätettiin Meerin kanssa laittaa Atte etsimään itse jäljen alku. Minusta näytti kyllä, että se jäljen löysikin, mutta jäi sitten odottamaan lähtömerkkiä, kun ei ole vielä janatyöskentelyä opeteltu. Näytin siis Atelle maata ja sanoin "jälki" ja heti lähti menemään. Selvästi kyllä näki, että paras into oli purettu sille ensimmäiselle "omalle" jäljelle, mutta kylläpä kannatti tuokin jälki ajaa. Oli nimittäin Kunulla niin hyvät ja runsaat palkat rasioissa, että Atella olikin oikein juhlapäivällinen eilen! Ensin söi omalta jäljeltä ruuat ja sitten vielä kaverin jäljeltä suuremmat herkut! (Sivuhuomautus: ja nyt onkin sitten maha sekaisin...) Rasioita oli Kunun jäljellä neljä. Kolmelle ensimmäiselle jouduin antamaan kaksi maahan-käskyä, neljännellä riitti yksi (tosin vähän viiveellä meni maahan). Atte oli jotenkin niin innoissaan rasian löytämisestä, ettei meinannut käsky mennä perille. Ja toisaalta se ei vielä ole oppinut, että rasia aukeaa vasta maahanmenon jälkeen. Normaalistihan Aten maahanmeno on tosi nopea ja hyvä. Jos Atte jotain hyvin osaa, niin se on maahanmeno! Ja sen se oppi puolivuotiaana kesämökin terassilla kerrasta. Hyvin on päähän jäänyt.

Meeri-ryökäle kehua retosteli Attea eilen niin, että alkoi ihan nolottaa! Kyllähän minä muistan sen, kun Meeri Aten pentuna ensimmäisen kerran nähtyään sanoi, että tuossa koirassa on ainesta. Sen kouluttaminen on vaan jäänyt ihan retuperälle omistajan kokemattomuuden vuoksi. Jos tuon kanssa meinaisi tosissaan alkaa pärjäämään, niin pitäisi tottis laittaa kuntoon. Kotonahan minä yritän harva se päivä Aten kanssa tottistella, mutta olisi varmaan kentällekin uskaltauduttava joskus...

Ans kattoo, mitä tapahtuu! Vai tapahtuuko mitään ;)

 

 

 

Jälkikuulumisia

Torstai 21.5.2009 klo 21:08 - Pirjo

Toukokuun aikana on ollut kolme jälkiryhmän tapaamista. Kaksi viimeistä kertaa on oltu tositoimissa pellolla jäljen alkeita opettelemassa.

Atellehan olen tehnyt viime kesänä jo muutaman jäljen metsään ja pellolle, niin että ihan kokonaan uutta jäljestäminen ei Atelle ole. Nyt kun on päässyt tuohon ryhmään mukaan, niin voi sanoa, että aikalailla pieleen on omat jäljet menneet! Collieyhdistyksen Saimaan alaosasto järjesti viime syksynä jälkipäivän ja sieltä oikeastaan sain kipinän tähän jälkitouhuun. Siellä jälki tehtiin niin, että koira sai palkan vasta jäljen päässä, ja samalla tyylillä jatkoin sitten myöhemminkin. Menointoa Atella ei ole puuttunut ja siitähän sitä siellä jälkipäivässäkin kehuttiin ja sain käsityksen, että tuossa voisi olla ainesta johonkin. Ongelma on vaan se, että nyt Atte pitää saada rauhoittumaan ja tekemään töitä! Siis nenä maahan. Ja jo parin harjoituskerran jälkeen eron huomasi selvästi ja nyt viimeisellä kerralla Atte sai jo kehuja hyvästä nenätyöskentelystä ohjaaja-Jaanalta. Nenä pysyi maassa lähes koko ajan. Tosin tein vähän liian pitkän jäljen (ehkä 300-400m.) ja lopussa koira alkoi selvästi väsyä. Pitäisi muistaa, että ollaan vasta alkumetreillä opettelussa eikä pitäisi ahnehtia liikaa kerralla.

Siis nyt harjoitustapaa on muutettu niin, että palkka tulee koko jäljen matkalta. Alkuun laitoin nakin paloja noin joka kolmannelle askeleelle, nyt on jo vähän harvennettu välejä. Ja Attehan ei nykyään saa ruokaa enää ollenkaan perinteisesti ruokakupista keittiössä, niin kuin ennen, vaan se on siirtynyt täysin "ulkoruokintaan". Eli ruoka tulee joko jäljeltä tai pihalla tottisharjoituksissa. Jos tehdään tottista, niin harjoituksen aluksi vien Aten kanssa yhdessä ruokakupin jonnekin vähän sivummalle odottamaan ja harjoituksen lopuksi lähetän Aten eteen ruokakupille. On muuten vauhdikas eteenmeno meillä!

Saa nähdä mitä tästä tulee. Ihan tosissani olen tähän nyt lähtenyt, niin että katsotaan mihin rahkeet sekä minulla itselläni että koiralla riittävät. Olo on vähän kuin kuivalla pesusienellä: tietoa imee itseensä ja koko ajan haluaisi lisää oppia!

Tervetuloa kotiin!

Tiistai 19.5.2009 klo 21:22 - Pirjo

Annoinpa eilisaamuna töihin lähtiessä koirille isot palvatut naudan luut, että saavat päiväksi tekemistä. Ja tietystihän ne pitää ahmia niin kovalla vauhdilla, että maha menee sekaisin. Varoitus: seuraavat kuvat eivät sovi kaikkein herkimmille katsojille!

Harmi kun ei hajua voi vangita kuvaan!

Piti sitten vielä tyynyn päällekin tehdä...

 

Joskus sitä miettii, että miten helppoa ja mukavaa elämä olikaan ilman koiria! Voi se olla, että jos silloin kaksi ja puoli vuotta sitten olisi tiennyt, millaista sotkua kaksi koiraa voi saada aikaan, niin olisi jättänyt koirahaaveet sikseen... Tai luultavasti ei! On nuo kyllä meillä kuin lapsia; ei niistä luopuisi ei sitten mistään hinnasta! Saavathan ne ihmislapsetkin (sekä pienet että vähän isommatkin) aikamoista sotkua aikaan...

Tekisi mieleni laittaa tähän Lennin työnäyte: kuva meidän sohvasta. Mutta en taida sittenkään laittaa! Joku voi pitää vielä minua ihan osaamattomana koiraihmisenä, kun yksi koira saa tuolla lailla riehua... Eiköhän Lennistäkin kuitenkin tule vielä ihan kunnon koirakansalainen, kunhan vähän viisastuu!

 

Haminan näyttelyssä

Sunnuntai 17.5.2009 klo 19:21 - Pirjo

Tänä aamuna oltiin Lennin kanssa jo ennen aamukahdeksaa Hamina Bastionissa kehän laidalla odottelemassa näyttelyn alkua. Kasvattaja-Anne oli etukäteen lupautunut tällä kertaa esittämään Lennin, joten sitä puolta ei tarvinnut tänään jännittää. Lennin puolesta kuitenkin vähän jännäsin...

...Ja Lennillähän on kehässä aina hauskaa! HIHII!!! "Tää on taas tätä, että juostaan ympyrää ja nyt mä sitten nappasen tuosta hihnasta kiinni, noin! Yes!" Seisoahan Lenni osaa nätisti, mitä nyt pää pyöri, kun piti seurata pään yllä lenteleviä lintusia :) Tässä pari näytettä taidoista. Kuvat Pauliina Purtilo http://mustaruhtinas.webs.com

 

Kuulumispläjäys

Tiistai 12.5.2009 klo 21:28 - Pirjo

Onpas taas aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta! Tähän väliin on mahtunut monenlaista kokemusta, mummon hautajaisista ampumaradan reunassa vietettyihin hetkiin!

Lennin kanssa kävin raunioitten tutustumiskurssilla, mutta en oikein innostunut asiasta. Lennihän on "näkövammainen" eli jos se olisi ihminen, niin se kulkisi valkoisen kepin kanssa, ja ehkä ainakin osittain siitä johtuen se arasteli outoja pintoja raunioradalla. Taidetaan keksiä Lennille muuta kivaa, kuten vaikka näyttelyitä - joita onkin jo lähitulevaisuudessa kaksi: Hamina ensi sunnuntaina ja Lappeenranta helatorstaina.  Ja omaksi iloksi voisi jälkeä harjoitella.

Aten kanssa jatkuu jälkihommelit. Tänään käytiin ampumaradalla kuuntelemassa, kun joku ampui haulikolla. Kaikenlaista ajanvietettä koiraihmisellä onkin! Melkein tunti palloiltiin Aten ja Lennin kanssa siellä paukkeen keskellä, ja tulin siihen tulokseen, ettei Atte mikään paukkuarka ole, vaan puhdasverinen HUIJARI! Se on jostain kummasta saanut päähänsä vedättää emäntää tottiskentällä oikein tosissaan leikkimällä pelokasta poikaa. Hohhoijaa! Ampuradallakin alkuun yritti vetää metsikköön, mutta kun ei päässyt, niin loppuajan otti ihan iisisti ja käveli mukana löysässä hihnassa. Välillä istuttiin radan reunalla ja vaan kuunneltiin kaikessa rauhassa ampumista eikä näyttänyt yhtään haittaavan. Olis varmaan mennyt moikkaamaan ampujaa, jos olisin laskenut vapaaksi! Lenni taas oli aivan kuin kotona: ei niin minkäänlaista reaktiota ampumiseen! Keppejä kanteli innoissaan, niin kuin aina.

Torstaina meillä on ensimmäinen maastopäivä jälkiryhmän kanssa, niin että siitä luultavasti seuraava raportti.